perjantai 15. huhtikuuta 2016

First weekend

Lähdettiin Suomesta n. kello 14 lauantaina 9.4.2016. Lento sujui hyvin ja se oli lyhyt.


Saavuttiin Frankfurtin lentokentälle n. 15.35 paikallista aikaa. 10 minuuttia myöhemmin oltiin hukassa. Ei osattu suunnistaa matkatavaroiden nouto paikalle (jännitti niin paljon tapaaminen opettajien kanssa), onneks se kenttä on niin pieni et ei alkanu yhtään jännittää heh-heh.

Matkatavarat löyty ja opettajat heti niiden jälkeen. Tosi mukavia molemmat! Lähdettiin ajamaan kohti meidän seuraavan 6 viikon kotia Wixhauseniin, yhteen Darmstadtin kaupunginosista. Siellä meitä odotti meidän vuokraemäntä, joka ei muuten puhu sanaakaan englantia. Käytiin yhdessä asunto ja säännöt läpi. Meillä on kolmikerroksisen talon koko yläkerta käytössämme, alakerrassa ei kuitenkaan asu ketään, joten saadaan olla ihan rauhassa. Vuokraemäntä käy kylläkin ilmeisesti joka aamu hoitamassa puutarhaa ja muistuttelee meitä samalla ovien huolellisesta lukitsemisesta.

Vasemmalla on kuva talosta kadulta otettuna ja oikealla kuva puutarhasta, joka on ihan mieletön!
Elinan huone ja keittiö
Vasemmalla näkymä Elinan ikkunasta, oikealla Jussin.
Lähdettiin heti ensimmäisenä iltana Jussin kanssa vähän tutkimaan tätä naapurustoa. Löydettiin Pizzeria Pinocchio tosta parinsadan metrin päästä. Mentiin sisälle ja kysyttiin josko henkilökunta puhuis englantia. ”A little” oli vastaus. En tiiä, miten asiakkaat yleensä tekee tuolla tilausta, mutta meitä neuvottiin kirjoittamaan koko pöydän kattavalle paperille. Oikeesti se tarjoilija ei kyllä ymmärtäny varmaan sanaakaan englantia, kun meinaan kysyttiin maksusta, vastaus oli kaikenkattava ”yes”.
Pizza tuolla on ihan törkeen hyvää ja täyttävää, otettiin loput mukaan kun ei jaksettu syödä kaikkea. Henkilökunnan kanssa tultiin mainiosti juttuun, ottaen huomioon ettei yhteistä kieltä ole. Omistaja puhuu italiaa ja saksaa sekaisin, muut työntekijät saksaa.

Sunnuntaina herättiin aamulla aikaisin, koska yksi ohjaajistamme, Laura, oli lupautunut näyttämään meille Wixhausenia. Kiertelimme ympäriinsä ja Laura kertoi sitä mukaa paikoista kun niitä tuli vastaan. Oli todella kaunis ilma, ei pilviä missään ja aurinko porotti, lämpötila oli +15-20 asteen välillä. Käytiin Pinocchiossa myös sunnuntaina ja henkilökunta tuli kätellen vastaan ja muisti, mitä otamme. Ihanan avoin ja rento henkilökunta! Jäi fiilis, että tästä tulee kantapaikka…



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti