perjantai 15. huhtikuuta 2016

Kinder- und Jugendfarm

Keskiviikkona teimme yhden lapsiryhmän kanssa retken Kinder- und Jugendfarmille. Lähdimme ensin bussilla, josta vaihdoimme raitiovaunuun. Loppumatkan me kävelimme. Päästyämme perille lapset söivät ensin aamupalaa piknik-tyyliin, jonka jälkeen aloitimme kierroksen.

Kierrosten sisältö riippuu lasten iästä. Meidän ryhmämme sai syöttää eläimiä ja lasten mielestä se oli hauskaa. Aloitimme kanien ja marsujen ruokinnasta.

Kuvan oikeanpuolimmainen kani herätti hilpeyttä lapsissa...
Kaneista jatkoimme lampaisiin. Lapset saivat ensin syöttää lampaita ja sen jälkeen ihmetellä lampaanvillaa.  

Lampaiden jälkeen oli vuorossa vuohet. Kyltin takana olevassa tallissa makasi suuri vuohi, mutta sitä oli vaikea nähdä.

Seuraavaksi päästiin ruokkimaan heppasia. Näitä ei ruokittu samalla tavalla kuin muita eläimiä. Näille heitettiin herkkuporkkanoita, joita lapset olivat saaneet tuoda kotoa. Porkkanat heitettiin yhtä aikaa eins…zwei…drei…!

Seuraavaksi opas toi fretin lasten ihasteltavaksi. Lapset yrittivät ruokkia sitä, mutta sitä ei oikein kiinnostanut. Jussi uskalsi jopa ottaa fretin syliin, mulle riitti kuvaaminen.
Kierros päättyi lasten leikkihetkeen farmin yhteydessä olevaan leikkipuistoon.

Tämän jälkeen lähdimme takaisin päiväkotiin syömään. Tänään ei menty ulos leikkimään, koska ulosmenohetkellä alkoi tihuttaa vettä alas. Työpäivän jälkeen lähdimme Jussin kanssa kauppaan hakemaan jätesäkkejä. Meillä oli hieman vaikeuksia ymmärtää täkäläistä roskis-systeemiä, mutta asia kuitenkin selvisi pienellä tuumailulla ja google kääntäjällä.

On muuten opittu tosi paljon jo sanoja! Mä ymmärrän lapsia, mutta en osaa vastata niille ja Jussi on oppinu tosi paljon tosi lyhyessä ajassa. Tää on tosi raskasta käyttää kolmea kieltä sekaisin, varsinkin kun yks niistä on tosi heikko vielä. Mutta ehkä tää tästä helpottuu ja rutinoituu. Ainakin ihmiset joka puolella suhtautuu meihin tosi hyvin, vaikkei puhuta saksaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti